Ruokinko koiraani oikein?

Suurimmalla osalla meistä on mielipide siitä, miten koiraa tulisi ruokkia. Joidenkin mielipide on kovaäänisempi kuin muilla ja usein niistä mielipiteistä myös pidetään tiukasti kiinni. Minullakin on mielipide, joskin tylsä sellainen. Mielestäni koiraa tulisi ruokkia sillä tavalla, että koira voi hyvin.

Ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa ruokkia koiraa. Mistä sitten tietää, että koira voi hyvin ja ruokintavalinnat ovat olleet hyviä? Olen listannut tähän blogikirjoitukseen sellaisia asioita, joita jokaisen koiranomistajan kannattaa tarkkailla.

Lue myös: Peruspalikat kuntoon koiran ruokinnassa

Turkki on siisti ja iho ehjä

Sopivassa suhteessa ravintoaineita saavan koiran iho ja turkki ovat siistit. Karvapeitteen tulisi olla tasainen ja kiiltävä, eikä se saisi olla kuiva ja katkeileva. Ihon tulisi olla ehjä ja kimmoisa. Koirilla esimerkiksi ruoka-aineyliherkkyydet näkyvät tyypillisesti iho-ongelmina.

Hilseily, karvattomat alueet, kutina ja kiilloton turkki ovat merkkejä siitä, ettei ruoka ole sopivaa tai siitä ei saa riittävästi tarvittavia ravintoaineita. Yliherkkyyksien lisäksi syy voi löytyä kivennäisaineiden tai välttämättömien rasvahappojen puutoksista tai siitä, että niitä saadaan väärässä suhteessa.

Ulos tulee kiinteää tavaraa eikä koira pulauttele

Koiran ulosteen tulee olla kiinteää, myös pentuna. Jatkuvasti löysä uloste voi kieliä sopimattomasta ruuasta, jonkin ravintoaineen liikasaannista tai imeytymishäiriöistä. Koira saattaa olla alipainon rajoilla, eikä yrityksistä huolimatta liho. Silloin energian lisäämisen sijaan suurempi apu saadaan pienistä korjausliikkeistä ruokavaliossa. Koiran alipainoa käsitellään tarkemmin tässä blogitekstissä.

Niin sanottu närästysoireilu on koirilla yleinen vaiva. Tyypillinen oireilu on esimerkiksi tassujen tai alustan nuolemista, röyhtäilyä, lätäköistä juomista, ruohon ja vierasesineiden syömistä tai sulamattoman ruuan oksentelua. Varsinaisen närästämisen sijaan kyseessä on usein mahan limakalvon tulehdus eli gastriitti. Kellertävät ”tyhjän mahan oksennukset” viittaavat myös gastriittiin.

Gastriitti voi olla seurausta mikrobi- tai loistartunnasta. Syynä voi olla myös esimerkiksi huonosti sulava, ärsyttävä tai yliherkkyyttä aiheuttava ruoka. Helposti sulava ja suoliston hyvinvointia tukeva ruokavalio on aina tärkeä osa gastriitin hoidossa.

Koira on ulkoisesti sopusuhtainen

Koiran energiatarpeen voi laskea tarkasti jokaista elämän hetkeä varten (pentuaika, aikuisuus, vanhuus, kilpailukaudet, tiineys jne). Koiran ruuan voi myös annostella vaa’an kanssa ja pitää huolen siitä, että ruoka sisältää aina juuri oikean määrän oikeita ravintoaineita. Tämä ei kuitenkaan pidemmän päälle ole kovin mielekästä eikä välttämättä auta pitämään koiraa tavoitemitoissa.

Helpoin tapa tavoitemittojen säilyttämiseen on tarkkojen laskelmien sijaan koiran massavuuden tarkkailu. Koiran kuuluu olla hoikka, mutta ei liian laiha. Nyrkkisääntönä voidaan kuitenkin ajatella, että koiran vyötärön tulee näkyä ja kylkiluiden tulee helposti tuntua, mutta ei näkyä. Ylipaino altistaa monille ongelmille ja sen takia siitä kannattaa aina pyrkiä eroon.

Lue lisää koiran massavuuden arvioinnista: Ylipaino on aina koiralle haitallista

Koiran hengitys ei haise

Koiran hengityksen ei kuulu haista. Jos nenä nyrpistyy ja kasvot tulee käännettyä pois aina, kun koiran hengittää omistajaa kohti, tulee hälytyskellojen soida. Joskus hammasongelmien, esimerkiksi parodontiitin, ainoa oire on haiseva hengitys.

Ruokinnalla ei suoraan voi estää hammasongelmien syntymistä, mutta koiralle on hyvä antaa riittävästi pureskeltavaa. Pureskeleminen tai ”jäystäminen” puhdistaa koiran hampaita ja estää hammaskiven muodostumista.

Tavoitteena pirteä ja hyvinvoiva koira

Kun koira saa riittävästi energiaa ja sopivasti suojaravintoaineita, eli vitamiineja ja kivennäisaineita, se jaksaa touhuta. Yksipuolinen tai heikkolaatuinen ruokavalio sen sijaan voi aiheuttaa erilaisia puutostiloja, jotka oireilevat eri tavoin. Oireita voivat olla esimerkiksi edellä mainitut iho- ja suolisto-ongelmat.

Ravitsemus on tärkeä osa koiran hyvinvointia ja sillä voidaan vaikuttaa moniin asioihin. Ravitsemus on myös tärkeä tukihoito monissa sairauksissa. Ravitsemuksen avulla voidaan hoitaa ongelmien syitä, kun taas lääkkeillä usein hoidetaan oireita.

Esimerkiksi allergiatapauksissa, joissa koira kutisee ja raapii itseään, on tietysti tärkeää hoitaa näkyviä oireita, mutta myös varsinaista ongelman aiheuttajaa. Näkyvä oire voi olla esimerkiksi rikkoutunut ja/tai tulehtunut iho. Ihon ulkoisen hoitamisen lisäksi on tärkeää poistaa allergiaa aiheuttava ainesosa koiran ruokavaliosta ja samalla tukea ihon luonnollista hyvinvointia.

Kannattaa siis ajatella kokonaisuutta eikä pitää päättäväisesti kiinni omista tai muiden mielipiteistä. Ruokinnassa ei ole vain yhtä oikeaa tapaa eikä kaikki ruuat tai muut valmisteet sovi kaikille koirille. Tärkeintä on tarkkailla oman koiran ulkoista olemusta ja käyttäytymistä. Ylianalysointi ei kannata, mutta kaikenlaiseen oireiluun kannattaa kiinnittää huomiota, koska joskus niistä voi päästä eroon pienilläkin muutoksilla.

Kuvat: Pixabay

Mitä ajatuksia sinulle heräsi, kommentoi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.