Rannelenkkiin saa kiinni useamman hihnan. Kuva: Elina Palmgren

Koiranomistajan Must Have -ulkoilutarvikkeet

Koiranomistajan kotoa löytyy kaikenlaista tarpeellista ja tarpeetonta koiratavaraa. Sitä kertyy yleensä ihan huomaamatta. Aloin pohtia, että mitkä koiratavarat olisivat ”must have” -hankintoja, jos nyt voisi aloittaa tavaroiden hankkimisen puhtaalta pöydältä.

Aloitin pohdinnan ulkoilutarvikkeista ja itselleni tuli mieleen tällainen TOP 5 -lista:

1. Turvalliset ulkoiluvarusteet koiralle

Tärkein asia ulkoilussa on koiralle sopivat, tukevat varusteet, joista koira ei pääse karkaamaan. Valjaat ja panta on sellaisia ostoksia, että ne kannattaa aina tehdä koiran kanssa. Itse ainakin olen sen kantapään kautta oppinut. Ilman koiraa ostetut ale-tuotteet tulevat yllättävän kalliiksi, kun ne jäävät käyttämättä.

Hihnan kannattaa olla riittävän pitkä, kevyt ja kestävä. Siinäkin on tärkeää valita sellainen materiaali, joka ei luiskahda kädestä. Vapaanakin on tietysti ihanaa kirmata, mutta esimerkiksi lintujen pesimäaika huhtikuusta heinäkuuhun on rauhoitettu, joten silloin koirienkin on parempi ulkoilla kytkettynä. Lisäksi koiraa ei ikinä kannata laskea vapaaksi, jos on pienikin riski sen karkaamiselle. Eli myös hihnan valintaan kannattaa panostaa.

Usean koiran kanssa ulkoillessa on myös hyötyä rannelenkistä, johon saa kiinni useamman hihnan (ks. blogitekstin kansikuva). Tällaisen rannelenkin hankkiminen helpotti meillä huomattavasti ulkoilua, kun kahden hihnan sijaan tarvitsi siirrellä vain yhtä ”hihnaa” ranteesta toiseen. Oman rannelenkkini tilasin Designdogilta.

2. Treenitasku

Treenitaskuja näkee yleensä koiraharrastajilla ja kouluttajilla, mutta se on hyödyllinen jokaiselle koiranulkoiluttajalle. Treenitaskun (tai treeniliivin, nimityksiä on monia) avulla ulos saa aina mukaan kaikki tarpeelliset tavarat vuodenajasta ja vaatetuksesta riippumatta.

Itse halusin sellaisen mallin, jossa on omat paikat kännykälle, avaimille, kakkapusseille ja nameille ja tarvittaessa mukana kulkisi myös esim. harja ja koiranlelu. Jos kaipaa jotain pienempää vaihtoehtoa tai pääasiassa vetoketjullista säilytystilaa, voi myös vyölaukkumallinen treenitasku olla hyvä vaihtoehto.

Treenitaskussa kulkee kaikki tarvittava kätevästi mukana.
(Kuva: Lauri Sipilä)

3. Valopanta tai vastaava pimeällä liikkumiseen

Muutaman kuukauden ajan kesällä ehtii nauttia lenkkeilystä valoisaan aikaan, mutta suurimman osan vuodesta näkyvyyttä saa olla lisäämässä ainakin osalla lenkeistä. Sekä koiralla että ihmisellä kannattaa olla valoja ja heijastimia.

Valopanta on helppo pujottaa koiran kaulaan ja se näkyy pitkälle. Kokemuksesta suosittelen valitsemaan ladattavan mallin paristokäyttöisen sijaan, jotta käyttäminen ei jää paristojen vaihtamisesta kiinni.

Syksyllä ja talvella kannattaa tietysti käyttää useita valonlähteitä ja muita keinoja, joilla sekä ihmisten että koirien näkyvyyttä voi ulkona parantaa, mutta jokaiselta koiralta tulisi löytyä valopanta tai muu vastaava valo.

4. Matkavesipullo

Koiran nesteytyksestä on aina tärkeää pitää huolta, mutta etenkin helteillä veden tarve kasvaa. Tämän takia pidemmille lenkeille tai koirapuistoiluun kannattaa ottaa mukaan vesipullo. Joissakin koirapuistoissa voi olla vesikippoja valmiiksi (ja usein myös vakikävijöiden tuomia vesipulloja tai jopa jokin vesipiste lähettyvillä), mutta lenkkipoluilla tai metsissä niihin törmää harvemmin.

Joskus voi olla kätevää kantaa mukana vain yhtä vesipulloa, josta riittää ihmisille ja koirille. Usein se kuitenkin tarkoittaa, että koiraa varten pitää mukaan ottaa myös erillinen vesikippo. Tämän takia matkavesipullo pääsi mukaan listalleni. Koirille tarkoitetusta vesipullosta pystyy sellaisenaan juomaan, eli ei tarvitse erikseen kantaa mukana kippoa ja vesipulloa.

Malleja on olemassa useita erilaisia, mutta meillä ainakin pärjättiin monta vuotta valikoimien halvimmalla mallilla. Ainoa miinus meillä olevassa mallissa on hieman epätiivis korkki, eli taskussa sitä ei kannata kantaa (ainakaan kännykän tai ulkoilunamien kanssa samassa taskussa). Nyt käytössä on metallinen pullo, joka pitää veden viileämpänä.

Matkavesipullon kanssa ei tarvitse erillistä juomakippoa
(kuva: Lauri Sipilä)

5. Kosteudelta ja tuulelta suojaava takki

Joskus kuulee sanottavan, että ei ole olemassa huonoa säätä, on vain huonoa pukeutumista. Kieltämättä lenkille lähtemistä auttaa se, että tietää sekä itsensä että koiransa pärjäävän säässä kuin säässä. Pohjavillattomien koirien omistajille koiran talvipukeminen on tuttua puuhaa, mutta itse näkisin, että jokaisen koiran olisi hyvä omistaa yksi kosteudelta ja tuulelta suojaava takki.

Kevyt takki estää koiraa palelemasta ja lisäksi se voi auttaa estämään lihasjumeja ja nivelvaivojen pahentumista. Esimerkiksi meidän mummokoira Maus ei nuorempana pitänyt lainkaan takkien kanssa ulkoilemisesta, mutta viime vuosina tilanne on muuttunut. Kurjilla ilmoilla Mausin askel on paljon kevyempi ja mieli pirteämpi, kun voi ulkoilla takki päällä eikä kylmyys ja kosteus haittaa.

Takin valinnassa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että materiaali suojaa tuulelta ja on kosteuden kestävää. Lisäksi kannattaa valita sellainen, jossa on riittävästi heijastavaa materiaalia, koska yleensä takkia tarvitaan juurikin pimeinä vuodenaikoina.

BONUS: Toimiva väline punkkien irrottamiseksi

Punkkikausi alkaa ärsyttävän aikaisin keväällä ja jatkuu valitettavan pitkälle syksyyn. Punkit levittävät tauteja ja Suomessa tärkeimmät riskit koirilla on borrelioosi tai anaplasmoosi. Eli punkit kannattaa irrottaa myös koirista mahdollisimman pian.

Meidän asuinalueellamme on todella paljon punkkeja ja niitä saakin olla syynäämässä joka lenkin jälkeen. Vaikka suurimman osan punkeista ehtii napata niiden vielä kiipeillessä turkin seassa, ei kaikkia huomaa ja suunnilleen viikoittain saamme olla irrottamassa kiinnittymään ehtineitä punkinpenteleitä.

Vuosien varrella on tullut kokeiltua kaikenlaisia työvälineitä, mutta nyt muutaman vuoden ajan meillä on ollut käytössä muovinen, sorkkaraudan näköinen väline. Se ujutetaan punkin ympärille, minkä jälkeen punkki kierretään irti. Se on ehdottomasti paras väline punkkien irrottamiseen! Jokainen punkki on irronnut sillä helposti ja kokonaisena.

Paras väline kiinni ehtineiden punkkien irrottamiseen on sorkkaraudan näköinen väline, jolla punkit saa pyöritettyä irti elävinä ja turkkia repimättä. (kuva: Tanja Liukkonen)

Tältä näytti oma TOP 5 -listani koiran ulkoiluvarusteista. Miltä oma listasi näyttäisi? Mitä lisäisit tai poistaisit? Kerro blogin kommenteissa!

Kansikuva: Elina Palmgren

Julkaistu 28.8.2021, päivitetty (poistetut toimimattomat linkit) 27.8.2024

Mitä ajatuksia sinulle heräsi, kommentoi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Discover more from Nutri Canem

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading