NAINEN NUTRI CANEMIN TAKANA
Moi, ja kiitos, kun tulit sivuilleni!
Olen Tanja Liukkonen, koiranomistaja, elintarviketieteilijä, koirien ravitsemusneuvoja ja olen täällä sinua varten. Olen suorittanut koirien ruokinta-asiantuntijan (Ylä-Savon ammattiopisto, 2023) ja koirien ravitsemusneuvojan (Suomen eläinterveydenhuolto-opisto, 2018) opinnot, minkä lisäksi olen suorittanut lyhyempiä koulutuksia eläinten kivunhoidosta. Pohjakoulutukseltani olen elintarviketieteiden maisteri (Helsingin yliopisto, 2015) elintarviketeknologian pääaineesta ja lukenut [ihmisten] ravitsemustiedettä sivuaineena. Minulla on siis vahva osaaminen ja ymmärrys ravintoaineista, ravitsemusfysiologiasta ja ruoka-aineiden ominaisuuksista sekä prosessoinnista.
Ensimmäinen oma koiramme Maus uudisti saapuessaan käsitykseni koiranomistamisesta. Hänen takiaan aloin opiskella koirien käytöksestä, ravitsemusongelmista ja hyvinvoinnista. Koirakuplaan ajautuessani huomasin, miten samat ongelmat ja omistajien epätietoisuus nousevat esiin vuodesta toiseen. Jossain vaiheessa ajattelin, että haluan jakaa vuosien varrella kertynyttä tietämystäni ja osaamistani, jotta sekä koirien hyvinvointi lisääntyisi ja omistajien stressitasot laskisivat. Vuonna 2020 perustin Nutri Canemin.
Tavoitteeni sivuston kanssa
Haluan Nutri Canem -sivuilla auttaa kaikenlaisia koiranomistajia. Aiheet pyörivät hyvin paljon niiden asioiden ympärillä, joihin itse olen vuosien varrella etsinyt tietoja. En pahemmin käsittele sivuilla esimerkiksi tavoitteelliseen treenaamiseen tai koiran kouluttamiseen liittyviä asioita, vaan keskityn kotikoirille tärkeisiin teemoihin.
Sivuston nimi Nutri Canem on latinaa ja tarkoittaa ”ruoki koira”. Pääpaino sivustolla onkin ravitsemusasioissa, koska koirien ravitsemuksessa yhdistyy kaksi intohimoani: koirat ja ruuan merkitys hyvinvointiin. Ravitsemus on kuitenkin vain yksi osa hyvinvointia, minkä takia sivustolla käsitellään myös muita teemoja.
Yritän aina tarkastella asioita monesta näkökulmasta ja pyrin lähestymään ongelmia koiralähtöisesti. Asioihin harvoin on ehdottoman oikeita tai ehdottoman vääriä lähestymistapoja. Tämän takia en jaa yksiselitteisiä tai ”ainoita oikeita” ratkaisuja, vaan pyrin ymmärtämään ilmiötä ongelman taustalla. Vaikka se, mikä toimi minulla, ei toimisi sinulla, olen varma, että jonkinlainen ratkaisu on löydettävissä.
Toivottavasti viihdyt sivuillani! Otan mielelläni vastaan vinkkejä ja ehdotuksia blogiaiheista! Voit lähettää niitä minulle Ota yhteyttä -sivun kautta.
Alla on vielä lyhyet esittelyt niistä rakkaista karvakorvista, jotka tiiviisti liittyvät tämän sivuston perustamiseen ja haluun oppia paremmaksi koiranomistajaksi.
Maus (syntynyt syksyllä 2011, kuollut 8.5.2024)
Maus eli pikkupentuaikansa kodissa, jossa pentuun kyllästyttiin nopeasti. Maus päätyi viipurilaiselle koiratarhalle. Meille Maus muutti huhtikuussa 2012 Viipurin Koirat ry:n kautta. Maus oli keskikokoinen ja hyvin paljon koiran prototyypin näköinen: kaikki mitat olivat keskivertoja (paitsi isot korvat, jotka etenkin ensimmäisinä vuosina herättivät ihastusta). Sopusuhtaisesta rakenteesta huolimatta Mausilla oli paljon epäonnea terveysasioissa: suolisto-ongelmia, nivelrikkoa, spondyloosia, parodontiitti, kilpirauhasen vajaatoiminta ja useita [hyvälaatuisia] kasvaimia. Verikorvakin ehdittiin kokea.
Ongelmat ilmestyivät onneksi vähitellen ja kaikkea pystyttiin hoitamaan ravitsemuksella, säännöllisellä lääkityksellä ja tukihoidoilla (hieronta, fysioterapia, vesijumppa, akupunktio). Meillä on ollut onnea eläinlääkäreiden ja muiden ammattilaisten kanssa, koska he ovat ymmärtäneet herkkää koiraa ja tehneet tiivistä yhteistyötä meidän omistajien kanssa.
Oman haasteensa arkeen toi myös Mausin arkuus, mutta tarkoilla rutiineilla ja Mausin ehdoilla etenemisellä elämä kuitenkin pyöri omalla painollaan. Tutuissa ympyröissä ja tuttujen ihmisten sekä koirien kanssa Maus oli erittäin leikkisä ja reipas. Maus oli myös hyvin tarkkaavainen ja älykäs. Siitä olisi tullut erinomainen harrastuskoira, mikäli uudet tilanteet olisivat olleet helpompia.
Hyvästä hoidosta ja toimivasta lääkityksestä huolimatta tulee aina aika päästää irti. Mausin kohdalla se päivä oli 8.5.2024. Eutanasiapäätös särki sydämeni, mutta koiralla pitää olla oikeus päästä pois ennen kuin huonoja päiviä kertyy liikaa. Kaiken surun keskellä päällimmäisin tunne on kiitollisuus kaikista hyvistä päivistä ja onnellisista muistoista. Kiitos siis kaikesta rakas Maus, teit minusta paremman ihmisen ja opetit laittamaan asiat tärkeysjärjestykseen.
Nessa (syntynyt loppuvuodesta 2018)
Nessa on pienehkö töppöjalka, ja perusluonteeltaan iloinen sekä avoin. Nessa päätyi viipurilaiselle koiratarhalle emonsa ja yhden sisaruksensa kanssa joulukuussa 2018. Nessa oli huonossa kunnossa voimakkaan ripulin takia. Seurasin tätä taistelua Viipurissa käydessäni ja päätin, että jos tämä pieni pentu selviää, sillä on kotihoitopaikka meidän luona. Pikkuinen taistelija pääsikin matkustamaan Suomeen huhtikuussa 2019 ja hyvin nopeasti tuli selväksi, että Nessa ei tullutkaan kotihoitoon, vaan kotiin.
Nessa sujahti meidän perheeseen ja kotikoiran rooliin hyvin nopeasti ilman suurempia ongelmia. Alkujärkytyksen jälkeen Mausinkin mielestä uusi pentu oli ihan mukava, mikä oli se kaikista tärkein kriteeri uudelle perheenjäsenelle. Alkuhuuman jälkeen tuli nopeasti selväksi, että myös Nessalla oli suolistovaivaa, erityisesti voimakasta närästystä. Töppöjalkaisuuden takia olemme myös alusta saakka seuranneet Nessan liikkumista ja selän oireilua.
Nessa kyllä ilmaisee reippaasti mielipiteensä, mutta unohtaa vastoinkäymiset välittömästi niiden päätyttyä (kuka nyt menneitä muistelisi!) ja keskittyy taas siihen miten ihana maailma onkaan. Erityisesti lintuja, pupuja ja oravia voisi kytätä loputtomasti. Nessan mielestä kaikki ruoka ja herkut ovat ihania, mutta se ei kuitenkaan ole niillä helposti motivoitavissa. Keskittymiskykykään ei ole kummoinen, joten Nessa on lähinnä sellainen oman tiensä viipottaja. Rakas omana itsenään.