
Kaikkea ruokaa ei kannata koirallekaan antaa
Osa ihmisille turvallisista ruoka-aineista on koiralle myrkyllisiä. Oireiden ilmaantuvuus tai voimakkuus on usein yksilöllistä, eli kaikki koirat eivät reagoi samalla tavalla. Vaikuttavia tekijöitä voi olla koiran koko, ikä tai jopa rotu.
Älä siis käytä ohjenuorana naapurin kokemusta, jossa hänen koiransa on aina syönyt sitä-tai-tätä, eikä ikinä ole tullut ongelmia. Kyse voi olla hyvästä tuurista, sattumasta tai ikävimmässä tapauksessa siitä, että oireet ilmestyvät vasta myöhemmin.
Haitalliset aineet voivat kertyä koiran elimistöön vähitellen ja näkyviä oireita voi tulla vasta sen jälkeen, kun sisäelimissä on jo laajoja vaurioita. Yleensä näin käy silloin, kun haitallisille aineille altistutaan pitkiä aikoja, mutta kerta-annokset ovat pieniä.
Toki ruokien sisältävät haitalliset aineet voivat aiheuttaa akuutin myrkytyksen. Näihin ”ruokamyrkytyksiin” pätee samat ohjeet kuin esimerkiksi lääke- tai kemikaalimyrkytyksissä. Toivottavasti vältyt näiltä tilanteilta, mutta suosittelen vielä kertaamaan ohjeet myrkytystilanteiden varalle tämän blogitekstin lopusta.
Koiralle vaaralliset ruoka-aineet
Alkoholi aiheuttaa koirallakin humalan kaltaisen tilan. Koiran elimistö ei käsittele alkoholia kuten ihmiskeho, joten tilanne johtaa käytännössä alkoholimyrkytykseen koiralla melko nopeasti. Edes saunaolutta ei siis pidä jakaa koiran kanssa, vaikka koira itse haluaisi osingoille. Alkoholimyrkytyksen oireita ovat mm. tasapainohäiriöt, tajuttomuus, aggressiivisuus ja myrkytys voi johtaa maksavaurioon tai jopa kuolemaan. Hiivataikinat tuottavat alkoholia, joten niitäkään ei saa antaa koiran maisteltavaksi.
Sipuli (myös valkosipuli, ruohosipuli ja purjo) sisältää rikkiyhdisteitä, jotka hajottavat veren punasoluja. Punasolujen hajoaminen johtaa anemiaan. Oireita ovat mm. oksentaminen, ripuli, ruokahaluttomuus, kiihtynyt hengitys, sydämenrytmihäiriöt ja verinen virtsa. Kypsentäminen ei vähennä sipulin haitallisuutta (rikkiyhdisteet eivät tuhoudu). Jatkuva sipulin syöminen voi aiheuttaa oireiden kroonistumista ja sisäelinvaurioita.
Suklaa, tai sen sisältämä kaakao, sisältää koirille vaarallista teobromiinia sekä kofeiinia. Teobromiini ja kofeiini ovat samankaltaisia aineita, jotka vaikuttavat piristävästi. Ne poistuvat koiran elimistöstä erittäin hitaasti, minkä takia ne aiheuttavat helposti myrkytystilan. Tyypillisiä oireita ovat oksentaminen, vatsakipu, jano, tärinä, lisääntynyt syljentuotanto, sydämentykytys, tärinä ja pidättämisongelmat. Myrkytystila voi johtaa kuolemaan. Sietokyky on kuitenkin yksilöllistä ja koiran koko vaikuttaa myrkylliseen annokseen. Suklaan lisäksi myös muut kofeiinia sisältävät tuotteet tulee säilyttää koiran ulottumattomissa.
Ksylitoli voi aiheuttaa vaarallisen myrkytystilan nopeasti. Pienikin määrä on haitallinen, mutta voimakkaita oireita aiheuttava määrä riippuu koiran koosta. Ksylitoli lisää insuliinin eritystä ja aiheuttaa verensokerin nopean laskun vaarallisen alas. Tyypillisiä oireita ovat oksentaminen, krampit ja tärinä, väsymys. Pitkällä aikavälillä voi kehittyä maksavaurio, mikäli myrkytystä ei hoideta. Ksylitolimyrkytys voi myös johtaa kuolemaan. Verensokerin laskua voidaan korjata antamalla koiralle glukoosia, tai tarvittaessa taloussokeria eli sakkaroosia, mutta se tulisi aina tehdä eläinlääkärissä tai eläinlääkärin ohjeiden mukaan.
Rusinat ja viinirypäleet voivat aiheuttaa koirille munuaisvaurioita. Myrkyllistä annosta ei tunneta eikä aiheuttajaa tiedetä. Vaikuttava tekijä saattaa olla viinirypäleiden luontainen tanniini, korkea sokeripitoisuus, torjunta-ainejäämät tai niissä olevat aspiriinin kaltaiset kemikaalit. Oireita voivat olla esimerkiksi oksentaminen, ripuli, vatsakipu, huojuminen ja väsymys. Sietokyky on yksilöllistä ja riippuu koiran koosta.
Pähkinät, erityisesti macadamia ja saksanpähkinät, eivät kuulu koiran ruokavalioon. Eniten on raportoitu macadamiapähkinöiden aiheuttamia myrkytyksiä ja näissä vaarallinen annos on voinut olla vain muutamia pähkinöitä. Myrkytysten syytä ei tiedetä, mutta pähkinöiden suuri rasvapitoisuus voi olla yksi selittävä tekijä. Oireisiin kuuluu mm. oksentaminen, vatsavaivat, verinen uloste, ripuli, pienentynyt ruokahalu, huojuminen, väsymys ja lamaantuminen. Myös haimatulehdus ja suolitukokset ovat mahdollisia. Pähkinöitä on siis syytä välttää. Maapähkinä ei nimestään huolimatta ole pähkinä, vaan palkokasvi, ja maapähkinävoita voi antaa koiralle pieniä määriä.
Avokadon sisältämä persin-myrkky aiheuttaa monille eläinlajeille myrkytyksen, joka johtaa pahimmillaan sydämen vajaatoimintaan ja kuolemaan. Koirilla on todettu vain muutama myrkytystapaus, mutta avokadoa ei voi suositella annettavaksi. Avokadon iso kivi voi aiheuttaa suolitukoksen.

Ota myös nämä asiat huomioon koiran ruokinnassa
Laktoosi eli maitosokeri aiheuttaa koiralle vatsa- ja suolistokipuja. Aikuisen koiran elimistö ei enää tuota laktoosia pilkkovaa laktaasientsyymiä. Tämän takia koiralle tulisi antaa vain vähälaktoosisia tai täysin laktoosittomia (hapan)maitotuotteita.
Raaka järvikala toimii heisimadon väli-isäntänä, joten koira voi saada raa’asta järvikalasta loistartunnan. Kaikki kalat, mutta erityisesti järvikalat, on suositeltavaa tarjoilla koiralle kypsennettynä. Myös riittävän pitkä pakastaminen tuhoaa loiset. Kaloissa on myös B1-vitamiinia eli tiamiinia pilkkovaa tiaminaasi-entsyymiä, joka tuhoutuu kuumennettaessa.
Kypsät luut ja luunpalaset voivat aiheuttaa suolitukosriskin. Luu myös kovettuu kypsyessään ja siitä saattaa lohjeta teräviä paloja, jotka voivat vahingoittaa ruuansulatuskanavan limakalvoja.
Ethän syötä koiralle myöskään pilaantuneita elintarvikkeita. Esimerkiksi homemyrkyt ovat koiralle yhtä vaarallisia kuin ihmiselle, joten mikään homeinen ruoka ei ikinä saa kuulua koiran ruokavalioon. Elintarvikkeissa on myös luonnostaan myrkyllisiä / haitallisia aineita, jotka kannattaa ottaa huomioon sekä omassa että koiran ruokavaliossa.
Elintarvikkeissa luonnostaan esiintyviä haitta-aineita on esimerkiksi korvasienten gyromitriini, papujen lektiini, koisokasvien glykoalkaloidit, kanelin kumariini, muskottipähkinöiden myristisiini ja joissakin sieminissä sekä hedelmäkivissä olevat syanoglykosidit. Noudata siis aina valmistusohjeita, heitä vihertävät perunat pois ja jätä mausteet pois koiran ruuasta (itse voit käyttää niitä kohtuudella). Siementen annos tulee pitää pienenä ja esimerkiksi pellavansiemenrouheen voi antaa paahdettuna.
Jos epäilet myrkytystilaa koiralla, ota yhteys eläinlääkäriin
Kartoita tilanne ja varaudu vastaamaan seuraaviin kysymyksiin:
- MITÄ KOIRA ON SYÖNYT (TAI MITÄ EPÄILET SEN SYÖNEEN)?
- KUINKA PALJON KOIRA EHTI SYÖDÄ?
- KUINKA PITKÄ AIKA SYÖMISESTÄ ON KULUNUT?
Nämä kaikki asiat vaikuttuvat hoidon kiireellisyyteen ja jatko-ohjeistukseen. Jos eläinlääkäri antaa luvan ja vaarallisen aineen syömisestä on kulunut lyhyt aika, voi koiraa yrittää oksennuttaa tai sille voi antaa lääkehiiltä. Noudata näissä aina eläinlääkärin ohjeita, jotta koiran tila ei heikkene väärän toiminnan seurauksena.
Julkaistu 5.2.2023, päivitetty 27.8.2024